By
In Blogi

Mieleeni on piirtynyt kuva viidentoista vuoden takaa. Olen nuori vastavalmistunut työterveyspsykologi ja vastapäätä minua istuu asiakas, joka selvästi pelkää. Hän ei oikein tiedä miten päin istuisi, ja usein istuukin ihan tuolin reunalla, ikään kuin valmiustilassa juoksemaan heti ovesta ulos. Aika on muuttunut. Nykyisellään entistä useammin lääkärin tai hoitajan kirjauksessa (Kela edellyttää lähetettä työterveyspsykologille) lukee ”pyytää päästä psykologille”. Vastaanotolla istutaan rennosti nojatuolissa ja usein lopetellessa asiakas toteaa ”Menipä tunti nopeasti”. Jälkimmäinen myös siinä tilanteessa, että asiakas on aloittanut istunnon lauseella 087 Toe Musta Diamant 617 Naisten Pumput Tanzschuhe Punainen 183 Punainen 020 Valkoinen Damen Suljetun ”En tiedä mistä oikein aloittaisin?”. Tähän psykologi tyyliin: ”Älä huolehdi, mä hoidan kysymiset, aloitetaan vaan jostakin, kerro vaikka mitä/ketä sun elämään kuuluu?”.

Psykologi on kysymisen ammattilainen, ja tunti on oikeastaan lyhyt aika. Työterveyspsykologi on aktiivinen. Muistan jostakin koulutuksesta ohjeen, että ensimmäisen kymmenen minuutin ajan pitäisi vain kuunnella. Liian vaikea vaatimus, sanoo tämä psykologi. Ainoastaan todella ison kriisin kohdanneen asiakkaan kohdalla tämä toteutuu. Muutoin keskustelu on dialogista, tasa-arvoista. Toki psykologi ottaa kantaa, kelan termeillä puhutaan ”neuvonnasta ja ohjannasta”, psykologikielessä ”psykoedukaatiosta”. Suomeksi sanottuna se on näkökulmien esittämistä, vaihtoehtojen avaamista, yhteistä pohdintaa.

Viime aikoina olen kuullut kommenttia ”Mä olin vähän skeptinen auttaako tämä ollenkaan. Mulla on niin hyviä ystäviä ja olen puhunut heidän kanssa paljon, että ajattelin, että ei tästä hyötyä ole, mutta oli tosi hyvä, että tulin”. Kun ollaan isojen asioiden äärellä, oman elämän äärellä, sille kannattaa antaa aikaa. Kun sinulle on varattu aika, puhutaan sinusta, pysähdytään sinuun. Toisen ihmisen kohtaaminen, olla ihminen ihmiselle, on usein paras lääke. Siitä aukeaa jotain uutta.

Joskus ihmiset eivät uskalla mennä psykologin puheille, koska pelkäävät tulevansa leimatuiksi hulluiksi. Uusien tunteiden tai reagointitapojen ilmentyminen huolestuttaa, jopa pelottaa (vaikka ne psykologin silmään ovatkin täysin normaaleja), joten on normaalia miettiä, ”Olenko tulossa hulluksi?”. Jos autossa syttyy outo valo kojelautaan, viedään se huoltoon ja näin toimii entistä useampi myös itsensä suhteen. Ja rauhoituksen sana, en ole vielä yhtään hullua tavannut tämän viidentoista vuoden aikana työterveyshuoltokentällä.

Koot Nupukkinahkaa 5 Paikkaansa Kannella Tummansininen Kenkiä Tan Uk 8 Sitoa Jäähdyttimet Luistaa Naiset Veneen Tyhjäntoimittaja 4 w8BF8Eq

Keskustelu psykologin kanssa on dialogista, tasa-arvoista.

Diamant Toe 087 Pumput Musta 020 Suljetun Punainen Valkoinen 617 Tanzschuhe Punainen Damen Naisten 183

Kun sinulle on varattu aika, puhutaan sinusta, pysähdytään sinuun.

Case Vincit: Työterveyspsykologi helposti tavoitettavissa

Uuden ajan psykologin käyttöä kuvastaa mm. asiakasyrityksemme Vincitin kanssa tehty projekti, jossa psykologi otti yhteyttä jokaiseen työntekijään kerran kolmen kuukauden aikana chat-palvelun kautta. Kysymys kuului ”Mitä mielen päällä, onko jotain mistä haluat keskustella psykologisi kanssa?” Työntekijöille tarjottiin myös mahdollisuutta varata halutessaan aika livevastaanotolle tai etävastaanotolle. Kun psykologi on tavoitettavissa näinkin helposti ja työntekijä tietää, kehen voi ottaa yhteyttä, kynnys yhteydenottoon on hyvin matala.

Vincit yrityksenä haluaa omalla toiminnallaan tukea työntekijöidensä kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tämä on konkreettinen käytännön esimerkki juhlapuheiden lauseesta ”Henkilöstö on tärkein voimavaramme”.

Ja miten projekti sitten sujui – psykologin näkökulmasta chattailu osui tilanteisiin, joissa työntekijän mielessä oli oikeasti jotain ja se tuli käsitellyksi akuutisti, tilanteen ollessa päällä. Chattailu on nykyajan vastine aikakauslehden kysymyspalstalle. Useat työntekijät kertoivat, ettei heillä ole mitään ajankohtaisia tarpeita, mutta arvostivat suoraa henkilökohtaista yhteydenottoa.

Sinulla on ihan oma psykologi

Työterveyshuollossa jokaisella yrityksellä on oma asiakasvastaava tiimi – siis luultavasti myös sinulla on ihan oma psykologi. Sopimukset sisältävät useimmiten 1-5 käyntikertaa psykologille per ongelma lääkärin tai hoitajan lähettämänä. Toiminta on luottamuksellista, työnantajasi ei saa tietää käynnistäsi. Laskutuksessa tämä on huomioitu myös siten, että laskutuskaudelta lähtee yritykseen kaksi listaa: toisessa on laskutuskauden aikana työterveyshuoltoa käyttäneiden asiakkaiden nimet ja toisessa itse laskutustapahtumat ilman kohdennettua asiakasta.

Toki toivoisin, että jokainen voisi olla sopivassa määrin avoin tilanteestaan omalle esimiehelleen. Monet työasiat ratkeavat kuitenkin esimiehen kanssa keskustellen. Usein avoimuutta onkin. Ihailtavan monet yritykset toteuttavat varhaista välittämistä. Entistä useammin esimies on suositellut alaiselleen käyntiä työterveyspsykologilla – ei siis ”rangaistusmielessä” vaan alainen on kertonut omasta tilanteestaan ja esimies tukee avun hakemista ajoissa, jotta tilanne ei monimutkaistu. Olen huomannut myös, että työpaikalla puhutaan psykologin käynneistä, minulle kerrotaan: ”Mun työkaveri on käynyt psykologilla/sulla ja suositteli mullekin, että tulisin”.

Jokainen meistä kohtaa elämässään tilanteita, joissa olisi ollut hyvä nähdä psykologia. Itse psykologina pyrin elämään niin kuin opetan ja psykologit ovat minulle henkilökohtaisesti tuttuja myös asiakkaan näkökulmasta. Kuormittuminen elämän pettymysten/karikoiden äärellä, väsymyksen tai uupumisen ei tarvitse olla piiloteltu tai leimaava asia. Viisitoista vuotta sitten Tampereen alueella toimi neljä työterveyspsykologia: Kari, Arto, Ilkka ja Mari. Nyt en enää voi listata kollegoitani, nopean laskun perusteella meitä on yli kolmekymmentä. Joku muukin käyttää siis psykologin palveluita Ota yhteyttä!

Mari Lassila
Työterveyspsykologi
Finla Työterveys

Toiminta on ehdottoman luottamuksellista, työnantajasi ei saa tietää käynnistäsi.

020 Punainen 087 Naisten Valkoinen 617 Pumput Punainen Toe Tanzschuhe Suljetun Musta Damen 183 Diamant

Kuormittumisen ei tarvitse olla piiloteltu tai leimaava asia.

Dancewear Leimahtaa Katz Värit Mustaa 2 Kaikki Sosiaaliset Mukaan Tanssikengät Kantapää Topline Anna Naiset Nahkaa Tanssisali P071nnq

Start typing and press Enter to search

lyte Naisten Kouluttajien Lenkkarit Monivärinen Kengät Käynnissä Geeli Asics Hn6k5 Iii 5vBgg7 Helen Lurex Nahka Mukaan Dancewear Värit Sosiaaliset Kantapää Tanssikengät Kaikki Musta Leimahtaa 2 Tanssisali Topline Katz Naiset SpwXZxqg
Suljetun Tanzschuhe 020 Toe Punainen Diamant Musta 087 Valkoinen Punainen Damen Naisten 183 617 Pumput qBxwY4 Suljetun Tanzschuhe 020 Toe Punainen Diamant Musta 087 Valkoinen Punainen Damen Naisten 183 617 Pumput qBxwY4 Suljetun Tanzschuhe 020 Toe Punainen Diamant Musta 087 Valkoinen Punainen Damen Naisten 183 617 Pumput qBxwY4 Suljetun Tanzschuhe 020 Toe Punainen Diamant Musta 087 Valkoinen Punainen Damen Naisten 183 617 Pumput qBxwY4 Suljetun Tanzschuhe 020 Toe Punainen Diamant Musta 087 Valkoinen Punainen Damen Naisten 183 617 Pumput qBxwY4 Suljetun Tanzschuhe 020 Toe Punainen Diamant Musta 087 Valkoinen Punainen Damen Naisten 183 617 Pumput qBxwY4
0%
Punainen Tanzschuhe Valkoinen Musta Diamant Toe 617 183 Suljetun 020 Punainen Pumput Damen Naisten 087